Läpilinssinluuppien helppous
Miksi edes harkita muita.

Läpilinssinluupit vai flip-up-luupit?

Olemme toimittaneet ExamVision-luuppeja Suomeen vuodesta 2006 lähtien. Kaikki ovat olleet läpilinssinluuppeja (TTL - through The Lense) aivan alkuajan muutamaa flip-up irtoluuppia lukuunottamatta. Huomasimme nimittäin nopeasti, että TTL-luuppeja tarvitsi jälkisäätää vain erittäin harvoin. Ja mikä tärkeintä, asiakkaiden itse ei tarvinnut käyttää arvokasta aikaa luuppien suuntauksen korjaamiseen. Ainoita itsetehtyjä säätöjä ovat olleet lähinnä nenätyynyn tai aisojen pienet sovitukset. Saimme siis kerralla tyytyväisiä asiakkaita.

Luuppien pitää olla ja myös pysyä suuntauksessa, jotta ne toimisivat oikein. Tämä korostuu suuremmilla suurennoksilla, jolloin pienikin heitto tekee luupeistasi käyttökelvottomat.

TTL-luuppien valmistusvaiheseen pitää kiinnittää erityistä huomiota, sillä usein linssit ovat yksilöllisesti hiotut itse kunkin voimakkuuksille. Jos luuppien asento onkin pielessä, joudutaan linssitkin uusimaan, koska luuppien reiät porataan linssiin uuteen sijaintiin. Tämä vaatii valmistajalta osaamista. Siksi valmistajilla saattaa olla houkutus toimittaa ainoastaan ns. bulkkiluuppeja, joiden säätämisen sysäävät käyttäjälle.

Ammattilainen ansaitsee kunnon luupit. Niiden on kestettävä käyttöä, kuljetusta sekä myös pikku kolhuja. Luupit eivät saa mennä helposti pois suuntauksesta. Luuppien pitää olla huolettomat käyttää. Näitä ominaisuuksia kannattaa vaatia.

Mikäli haluat, että luupit pysyvät suuntauksessa - valitse TTL-luupit. Lisäksi valitsemalla ExamVision-luupit saat laadun lisäksi vielä viiden vuoden takuun.


Kumpi sopii minulle, Galilean- vai Kepler-luupit?
Näin valitset luuppisi oikein.